Yksi karu esimerkki terveydenhoidon epätasa-arvosta on se, että oletko työterveyden/yksityisen terveydenhoidon vai pelkästään julkisen terveydenhoidon piirissä.
Hyväosaiset ihmiset saavat nopeammin apua terveysasioihin.
Työterveyteen/yksityiselle pääset yleensä heti. Myös tutkimukset, hoidon sekä jatko kontrollit onnistuvat nopeasti. Jos on jotain haasteellisempaa terveysongelmaa jota yksityinen ei jostain syystä kykene hoitamaan, niin yleensä siirryt lähetteellä julkiseen erikoissairaanhoitoon.
Julkisella taas jonotat ensin terveyskeskukseen (jopa kuukausien ajan), sitten jonotat mahdollisesti erikoissairaanhoitoon (jos lähete menee läpi), jonotat tutkimuksiin, jonotat kontrolleihin. Eniten julkista sairaanhoitoa käyttävät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat (moni)sairaat ihmiset.
Olen itse ollut aikoinaan vuosikymmenien ajan työterveyden/yksityisen terveydenhuollon asiakas ja nyt viimeiset 7 vuotta olen ollut julkisen terveydenhuollon asiakas. Pystyn siis pohjaamaan vahvasti omaan kokemukseeni näiden kahden eron.
Työkykyisten ja hyvätuloisten on helppo huudella. On oma vika jos on köyhä. Kyllä sieltä nousee jos kovasti tsemppaa.
Entä jos käykin niin, että vammaudut tai sairastut kroonisesti vaikeaan sairauteen, menetät terveyden lisäksi työkykysi ja taloudellisen turvan sekä nopeasti järjestyvän terveydenhoidon?
Jos sairastut vakavasti ja pitkäaikaisesti, niin sinulla on äärimmäisen suuri riski joutua vähävaraisten joukkoon, näin kävi myös itselleni. Ja se tarkoittaa sitä, että joudut julkisen terveydenhoidon asiakkaaksi.
Olisinko työkykyinen jos minulla olisi ollut koko tämän 7 vuoden ajan nopea ja paras mahdollinen terveydenhoito? Useamman lääkärin suusta kuulleena: ”Jos olisit saanut diagnoosi(t) aiemmin, niin vointisi ei todennäköisesti olisi mennyt ikinä noin huonoksi.”
Aina ihmisellä ei ole mahdollisuutta parantaa omaa toimeentuloaan, vaikka kuinka tsemppaisi. Ei varsinkaan jos työkyvyttömyyden taustalla on vaikeat krooniset sairaudet ja roikut jonottamassa milloin mihinkin julkisen terveydenhuollon kohteeseen.
Terveyden ja työkyvyn menetys sekä köyhyys on hyvin harvoin ihmisen oma syy saati valinta. Se on helvetin karu fakta!
Siksi toivoisin meille työkyvyttömille (työttömille) ihmisille nykyistä enemmän empaattisempaa ymmärrystä taloudellisesti turvatuilta hyväosaisilta ihmisiltä!