HETKI KERRALLAAN

Kun elämä heitti kuperkeikan sairauksien vuoksi

ME/CFS & stigma

Stigma eli häpeäleima tarkoittaa yhteisön hyvin kielteistä ja usein perusteetonta asennoitumista henkilöön tai ihmisryhmään, tässä yhteydessä ME/CFS potilaisiin.

Leimautuminen eli stigmatisoituminen aiheuttaa potilaissa häpeää, kärsimystä ja itsearvostuksen vähenemistä.

ME/CFS sairauden häpeällinen leima

ME/CFS potilaat kokevat Suomessa edelleen leimautumista, mukaan lukien virheellinen käsitys, että ME/CFS olisi toiminnallinen häiriö eli psykosomaattista oireilua. 

Suuri osa ME/CFS-potilaiden leimaamisesta ja huonosta kohtelusta tulee suoraan lääketieteelliseltä yhteisöltä.

ME/CFS potilaat joutuvat uhriksi kahdesti. Ensin sairauden vammauttavien oireiden vuoksi ja sen lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten stigmatisoinnin vuoksi. ME/CFS sairauteen liittyvää stigmaa ja häpeää ei tule vähätellä. Vähättely aiheuttaa sairastuneelle ylimääräistä taakkaa.

Stigmatisoitumisen vähentämiseksi terveydenhuollon täydennyskoulutus ME/CFS:n fysiologisista syistä parantaisi potilaiden tilannetta. Laajalle levinnyt, näyttöön perustuva käsitys ME/CFS:stä fyysisenä tilana voisi myös lisätä potilaiden sairauskäsitysten ja heidän sosiaalisen ympäristönsä välistä yhteensopivuutta, mikä puolestaan voisi vähentää ME/CFS:n negatiivisia seurauksia.

Causal attributions and perceived stigma for myalgic encephalomyelitis/chronic fatigue syndrome July 9, 2021

ME/CFS yhteisö taistelee stigmaa vastaan

Stigma ja huono kohtelu saavat ME/CFS potilaat taistelemaan vastaan. Olemme kärsineet liian pitkään antaaksemme periksi, siksi taistelemme. 

ME/CFS potilasyhteisöllä on puolellaan tiede. Tiede ei ole mielipide, tiede kertoo kyllä faktat. 


ME eli Myalginen Enkefalomyeliitti on lihaskipuja aiheuttava aivo- ja selkäydintulehdus. 

CFS eli Chronic Fatigue Syndrome on suomennettu “krooniseksi väsymysoireyhtymäksi”.

ME/CFS-sairaus on ollut Maailman terveysjärjestö WHO:n ICD-tautiluokituksessa jo vuodesta 1969 alkaen neurologisten sairauksien kategoriassa. 

WHO:n ICD-10 tautiluokituksessa ME/CFS on luokiteltu neurologisten sairauksien alle ja koodi on G93.3 Viruksen jälkeinen väsymysoireyhtymä

WHO:n ICD-11 tautiluokituksessa ME/CFS on luokiteltu neurologisten sairauksien alle ja koodi on 8E49 Viruksen jälkeinen väsymysoireyhtymä, sisältäen Myalgisen enkefalomyeliitin ja kroonisen väsymysoireyhtymän

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *