Yhdenvertaisuusvaltuutettu on antanut lausuntonsa vakuutusoikeudelle koskien ME/CFS-potilaiden mahdollista syrjintää sairausetuus asioissa.
Alla otteita erittäin painavasta lausunnosta ME/CFS-potilaiden mahdollisesta syrjinnästä kuntoutustuen kohdalla.
Koko Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnon voit lukea tästä linkistä.
”Tulkittaessa sairauden käsitettä perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti, käsitettä ei ole syytä tulkita suppeasti varsinkaan silloin, jos tämä on omiaan johtamaan vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen mukaisten vammaisten henkilöiden huonompaan kohteluun tai saattamiseen huonompaan asemaan vammaisten henkilöiden välillä taikka vammaisten ja ei-vammaisten henkilöiden välillä.”
”Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomata, että myös kriteeriä siitä, että eläke evätään riittävän objektiivisen selvityksen puutteen vuoksi, on sovellettava yhdenvertaisesti. Tiettyjen sairauksien diagnosointi ei perustu objektiivisesti ja ulkoisesti tarvittaessa mittausteknologiaa hyödyntämällä havaittaviin ruumiillisiin löydöksiin, vaan enemminkin potilaan kertomuksiin ja lääkärin tekemiin muihin havaintoihin potilaan tilasta ja käytöksestä. Jos eräiden näiden sairauksien osalta katsotaan työkyvyttömyyden aiheuttavan toimintarajoitteen olevan olemassa riittävän objektiivisin perustein, mutta eräiden muiden vastaavanlaisten objektiivisiin löydöksiin perustumattomien diagnoosikriteerien omaavien sairauksien osalta näin ei toimita, näyttää syntyvän olettama välittömästä syrjinnästä eikä olettama vaikuta olevan kumottavissa. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella esille tulleista työkykyyn vaikuttavista tiloista tässä kappaleessa kuvatun laisia ainakin nykytiedon valossa ei objektiivisesti havaittaviin ulkoisiin ruumiillisiin seikkoihin perustuvia diagnooseja vaikuttavat olevan ainakin Krooninen väsymysoireyhtymä (CFS) sekä vaikea-asteinen masennus.”
”Vaikka eläkkeen epääminen riittävän objektiivisen selvityksen puuttumisen vuoksi onkin näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste ja/tai käytäntö, niin käytännössä korkean objektiivisuusvaatimuksen asettaminen saattaa joissakin tapauksissa johtaa henkilöitä tosiasiallisesti epäedulliseen asemaan. Näin voi olla, kun kyseessä ovat sellaiset työkyvyttömyyseläkkeen tarpeessa riittävästi ja riittävän pitkäaikaisesti alentuneen työkyvyn vuoksi olevat vammaiset henkilöt, joiden toimintarajoite ei ole todettavissa riittävän objektiivisesti. Heidän on käytännössä, ainakin nykyisen tieteellisen tiedon valossa, usein huomattavasti vaikeampaa tai jopa mahdotonta esittää korkealle nostetun objektiivisuusvaatimuksen ylittävää selvitystä, mistä seuraa joutuminen tosiasiallisesti epäedulliseen asemaan. Näin on esimerkiksi sellaisten diagnoosien kohdalla, joiden toteaminen ei vakiintuneen hoitokäytännön mukaisesti perustu ulkoisesti tarvittaessa mittausteknologiaa hyödyntäen todettavissa oleviin, periaatteessa jokaisen havaittavissa oleviin ruumiillisiin löydöksiin, vaan enemmän myös subjektiivisia elementtejä sisältävään potilaan haastattelemiseen ja tarkkailuun terveydenhuollon ammattihenkilön toimesta. Tällaisia diagnooseja ovat esimerkiksi mielenterveysdiagnoosit sekä diagnoosit, joissa potilaan toimintaa rajoittava tila ei ole osoitettavissa johtuvaksi vain tietyistä ulkoisista ruumiillisista löydöksistä, vaan syynä näyttää enemmin olevan useiden psyykkisten ja fyysisten tekijöiden summa.”
”Valtuutetun arvion mukaan sen varmistaminen, että asia tulee riittävän luotettavasti selvitetyksi eläkkeen kohdentamiseksi niille, jotka sitä todella objektiivisesti arvioiden tarvitsevat, on hyväksyttävä tavoite. Tilanteessa, jossa hakijalla on kuitenkin kyetty puolueettoman, riippumattoman ja huolellisen, hyvään hoitokäytäntöön perustuvan ja ristiriidattoman lääketieteelliseen näytön ja tutkimusten sekä terveydenhuollon ammattihenkilön/henkilöiden arvion perusteella toteamaan työkykyä riittävästi ja riittävän pitkäaikaisesti alentava diagnoosi (toimintarajoite), riippumatta siitä onko kyseessä esimerkiksi, vamma, sairaus, vai oireyhtymä, mutta eläke silti evätään objektiivisen selvityksen puuttumisen vuoksi, eivät käytetyt keinot näytä olevan oikeasuhtaisia asian riittävän luotettavaa selvittämistä koskevan hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi.”
”Asian ylimitoitettu selvittäminen ei nimittäin näytä edistävän hyväksyttävän tavoitteen saavuttamista vaan sen sijaan rajoittavan hakijan perus- ja ihmisoikeuksia enemmän kuin voidaan katsoa olevan asianmukaista tai tarpeellista. Lisäksi ainakin tilanteissa, joissa hakija on objektiivisesti arvioiden tosiasiallisesti kyllä käynyt läpi kaikki nykytiedon valossa perustellut lääketieteelliset tutkimukset työkyvyn alentumisen syyn selvittämiseksi riittävän objektiivisesti, mutta syytä ei ole löydetty, voidaan perustellusti sanoa, että syyn löytäminen on hakijalle siinä määrin kohtuuttoman vaikeaa tai jopa tosiasiallisesti mahdotonta, että epääminen riittävän objektiivisen selvityksen puuttumisen vuoksi on hänelle kohtuutonta ja siten oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.”
”Valtuutettu korostaa, että mukautusten kohtuullisuutta tulee arvioida ensisijaisesti vammaisen henkilön yhdenvertaisten oikeuksien tosiasiallisen toteutumisen näkökulmasta. Arvioitaessa mukautusvelvollisuuden kohtuullisuutta mukautusvelvollisen näkökulmasta voidaan kiinnittää huomiota siihen, kuinka suuri olisi hakijan kanssa vastaavassa tilanteessa olevien henkilöiden määrä. Valtuutetun arvion mukaan kaikki työkyvyttömyyseläkettä hakevat henkilöt, joiden työkyky on alentunut edes osittain pitkäkestoisen vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen 1 artiklassa viitatun toimintarajoitteen vuoksi, ovat työkyvyttömyyseläke hylättäessä kohtuullisten mukautusten tarpeessa verrattuna henkilöön, jonka työkyky ei ole vammaisuuden vuoksi alentunut. On kuitenkin otettava huomioon, että mitä enemmän hakijan työkyvyn voidaan katsoa alentuneen, sitä enemmän hänen voidaan katsoa olevan kohtuullisen mukautuksen tarpeessa. Mukautustarpeen voidaan lisäksi katsoa konkreettisessa yksittäistapauksessa täyttyvän myös muulla tavoin kuin eläkkeen myöntämisellä. Lisäksi mukautusarvion kohteena olevan hakijan kanssa vastaavassa tilanteessa olevina mukautustarpeen osalta voidaan luonnollisesti pitää vain sellaisia vammaisia henkilöitä, joiden työkyky on alentunut enemmän, yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kuin hakijalla.”
Tämä lausunto kannattaa lukea kokonaan, kaikki yksitoista sivua. Ja jos itse olet siinä tilanteessa, että tarvitset samankaltaista lausuntoa, niin sellainen kannattaa pyytää Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.
Sydämellinen kiitos teille kahdelle ME/CFS-potilaalle, jotka olette ajaneet tätä lausunto asiaa vakuutusoikeuteen.
🖤
Itselläni on kolmatta kertaa kuntoutustuen hylky menossa muutoksenhakulautakunnassa. Valitan aina hylkäävistä päätöksistä, koska jos kukaan ei suutu niin mikään ei muutu.
Täältä voit lukea postauksen minun omasta taistelustani sairausetuuksien kanssa.
ME eli Myalginen Enkefalomyeliitti on lihaskipuja aiheuttava aivo- ja selkäydintulehdus.
CFS eli Chronic Fatigue Syndrome on suomennettu “krooniseksi väsymysoireyhtymäksi”.
ME/CFS-sairaus on neuro-immunologinen ja Maailman terveysjärjestö WHO:n
ICD-10 tautiluokituksessa ME/CFS on luokiteltu neurologisten sairauksien alle ja koodi on G93.3 Viruksen jälkeinen väsymysoireyhtymä
ICD-11 tautiluokituksessa ME/CFS on luokiteltu neurologisten sairauksien alle ja koodi on 8E49 Viruksen jälkeinen väsymysoireyhtymä, sisältäen Myalgisen enkefalomyeliitin ja kroonisen väsymysoireyhtymän
Vastaa