Kategoria: Minun elämä
-

M.E. tietoisuuspäivä
Tänään 12.5. on ME-sairauden tietoisuuspäivä. Mulla ei ole tälle päivälle mitään ihmeempää tietoiskua, mutta ajattelin hieman avata fiiliksiäni minkälaista on olla kroonisesti sairas. Kun ihminen sairastuu vakavaan sairauteen, kuten ME, niin koko elämä heittää kuperkeikan. Itse menetin terveyden lisäksi työn, ystäviä, harrastukset, taloudellisen turvan, omistusasunnon, itsenäisyyden ja paljon muuta. Omalta kohdalta voin kertoa, että pahimmillaan…
-

Kaularangan yliliikkuvuus ja hermokipu
Hermojuuren ärsytys kivun aiheuttajana Kaularangan hermojuuriaukoista lähtevät selkäydinhermot nimetään niiden yläpuolisen nikamatason mukaan. C1 taso on kallonpohjassa ja C8 taso seitsemännen kaularangan nikaman alapuolella. Kaularangan hermojuurten lähtötasoja on siis yksi enemmän kuin kaularangassa on nikamia. C1-C3 tasoilta alkunsa saavat hermot hermottavat pään ja kaulan liikkeitä C4 tasolta alkaa hartioiden ja kaulan hermotus sekä pallealihaksen hermotus…
-

Mikä on Hortonin neuralgia?
Hortonin neuralgia aiheuttaa voimakkainta kipua mitä lääketiede tuntee. Hortonin neuralgia on neurologinen sairaus, jossa erittäin raju pääkipu esiintyy sarjoina silmän seudulla. Kipu on polttavaa, repivää ja läpitunkevaa. Kipukohtaukset sijoittuvat toiselle puolelle päätä, tavallisesti silmän ympärille. Ne voivat heijastua myös päälaelle, poskeen tai kaulaan. Kivut ilmestyvät varoittamatta, kerran tai useammin vuorokaudessa, tavallisesti aina samaan aikaan. Usein…
-

Terveyspalvelujen suurkäyttäjät
Luin Duodecimlehden kirjoituksen aiheesta Terveyspalvelujen suurkäyttäjät, tunnistamaton potilasryhmä. Duodecimlehden kirjoituksessa oli mielestäni hieman potilaita syyllistävä sävy ja siksi tahdon nostaa asian esiin kertomalla omakohtaiset havaintoni. ”Pitkäaikaisilla terveyspalvelujen suurkäyttäjillä on monia seurantaa vaativia kroonisia somaattisia sairauksia, mutta usein heidän psyykkiset oireensa ja sairautensa jäävät toteamatta, muun muassa somatisaatio jää tunnistamatta ja hypokondria diagnostisoimatta.” Terveyspalvelujen suurkäyttäjät, tunnistamaton…
-

Oma vastuu kuntoutumisesta
Tämä postaus sai kimmokkeen, kun luin Twitterissä Kelan ylilääkärin twiitin. ”Kuntoutuminen mistä tahansa sairaudesta vaatii jossain vaiheessa omaa aktiivisuutta.” Janne Leinonen, Kelan ylilääkäri 31.3.2023 Kyseinen väite sai minut miettimään omaa tarinaani ja kaikkea sitä mitä olen syksyn 2015 virusinfektion ja keuhkokuumeen jälkeen yrittänyt tehdä. Olin siis ennen syksyn 2015 virusinfektiota ja keuhkokuumetta täysin toiminta- ja…
-

Kuusi vuotta vuodepotilaana
6 vuotta vuoteessa 90% ajastani ME:n vuoksi. Tänään on kuudes vuosipäivä, kun kehoni sanoi totaalisesti STOP! Olihan kehoni jo varoitellut edelliset puolitoista vuotta, syksyn 2015 flunssaviruksen ja keuhkokuumeen jälkeen, mutta sitkeästi yritin vain jatkaa normaalia elämääni. Jälkeenpäin on lääkärit sanoneet, että syksyn 2015 virus ja keuhkokuume aiheuttivat minulle ME:n ja jos joku lääkäri olisi aiemmin…